Sain Pötiltä äitienpäivälahjaksi sympaattisen teekupin, johon hän oli ihan itse omin kätösin kasvattanut jonkun kukan. Ehkä. Tai siis hän ei ole nyt ihan varma, että mikä kasvi tai kukka tai mauste oli kyseessä, mutta jotakin siitä on kovaa vauhtia tulossa. Asetin kupin keittön ikkunalle, jotta heiveröinen eliö saisi auringosta voimaa kasvaa.
Minulla on hyvin erityinen suhde esikoiseeni. Olin 19-vuotias, kun aloin odottaa häntä ja koen hyvin monella tavalla kasvaneeni aikuisuuteen ja äitiyteen hänen kanssaan. Erityisen ilahtunut olin kauniista teemukista, jonka lause on tärkeä ja ajankohtainen. Olen kuumeisesti pohtinut, miksi haluan isona tulla? Palaanko vuoden kuluttua, kun kotiäityteni päättyy, koulunpenkille vai jatkanko siitä mihin työelämässä jäin? Olen pohtinut asiaa myös Pötin kanssa ja sen perusteella pikkuinen ukko oli valinnut kupin. Perustelu uuden "ruukun" hankintaan oli koominen: No se tuli sielt koulust semmosessa ihan hirveen rumassa pahvijutussa, ni mä sanoin heti Jokelle, että tälläsenä mä en kyl pysty tätä lahjottaa. Pieni rakkauspakkaus.
Tänään odottelin junaa sateisella Kauklahden asemalla ja nappasin pari kuvaa. Asemarakennus on todella kaunis, sääli, että siinä vuosia pyörinyt Antiikkiliike lopetti toimintansa. En ihmettele, että jotkut ovat muuttaneet vanhoja asemarakennuksia unelmakodeiksi ja jopa siirrtättäneet niitä kesämökeiksi, vaikka kustannukset tuplaantuisivat uusiin kohteisiin verrattuina. Ainakin tämä Kauklahden asema on aivan ihana.
