Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit
maanantai 12. toukokuuta 2014
Sympaattinen viherkasvi
Sain Pötiltä äitienpäivälahjaksi sympaattisen teekupin, johon hän oli ihan itse omin kätösin kasvattanut jonkun kukan. Ehkä. Tai siis hän ei ole nyt ihan varma, että mikä kasvi tai kukka tai mauste oli kyseessä, mutta jotakin siitä on kovaa vauhtia tulossa. Asetin kupin keittön ikkunalle, jotta heiveröinen eliö saisi auringosta voimaa kasvaa.
Minulla on hyvin erityinen suhde esikoiseeni. Olin 19-vuotias, kun aloin odottaa häntä ja koen hyvin monella tavalla kasvaneeni aikuisuuteen ja äitiyteen hänen kanssaan. Erityisen ilahtunut olin kauniista teemukista, jonka lause on tärkeä ja ajankohtainen. Olen kuumeisesti pohtinut, miksi haluan isona tulla? Palaanko vuoden kuluttua, kun kotiäityteni päättyy, koulunpenkille vai jatkanko siitä mihin työelämässä jäin? Olen pohtinut asiaa myös Pötin kanssa ja sen perusteella pikkuinen ukko oli valinnut kupin. Perustelu uuden "ruukun" hankintaan oli koominen: No se tuli sielt koulust semmosessa ihan hirveen rumassa pahvijutussa, ni mä sanoin heti Jokelle, että tälläsenä mä en kyl pysty tätä lahjottaa. Pieni rakkauspakkaus.
Tänään odottelin junaa sateisella Kauklahden asemalla ja nappasin pari kuvaa. Asemarakennus on todella kaunis, sääli, että siinä vuosia pyörinyt Antiikkiliike lopetti toimintansa. En ihmettele, että jotkut ovat muuttaneet vanhoja asemarakennuksia unelmakodeiksi ja jopa siirrtättäneet niitä kesämökeiksi, vaikka kustannukset tuplaantuisivat uusiin kohteisiin verrattuina. Ainakin tämä Kauklahden asema on aivan ihana.
keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
Kouluun
keskiviikko 29. toukokuuta 2013
Paavin lettu
Olipa kerran kolme kolmasluokkalaista poikaa, joiden kevät
lukukauden käsityötehtävä oli virkata pipo. Pipon virkkaamiseen käytettiin
koulussa 32 tuntia. Kolmesta pojasta kaksi sai piponsa ajoissa valmiiksi.
Kriteerinä opettajalla oli se, että pipo täytyy mahtua omaan päähän. Pojista
kolmas toi kotiin pienen sykerön. Kuin kissalle tarkoitetun pipon. Kysellessäni
kuinkas tässä nyt näin kävi päädyimme seuraavanlaiseen keskusteluun.
-Mitä, mitä, mikä tää nyt on? Täähän on ihan kesken.
-Eihä oo.
-Anteeks?
-Niin että ei ole.
-Onks tää valmis?
-Joo.
-Ahaa.
-Sä oot ihan samanlainen ku ope.
-Kuinka niin?
-Ei sekään tajunnu. Mä sanoin sille, että mä teen pipon mun
pikkuveljelle.
-Toi ei ikinä mahtuis edes vastasyntyneen päähän.
-Nii no sitte se sano että ei käy ni mä muutin sillee, että
mä teen sil tyylil ku paavil on.
-Häh?
-Paavil. Sellainen pieni hippa tuol takaraivos. Niinku lettu.
-Niin?
-Niin ni emmä sitte suostunu tekee enempää ku tää on mun tulkinta
ja valmis.
-Mä en kestä.
-Nii ja sitte ope alko selittää, että mulle tulee pitkä
miinus nytten tästä ku tää on kesken ni mä sanoin et enköhän mä ite tiiä et
mitä mä lähin täs hakee.
-Kuinka monta kertaa mä oon sanonut sulle, että jos sulle
annetaan jotain tehtäväksi koulussa niin sä teet sen ihan kyselemättä.
-Siis oikeesti kaikil muilla oli ihan samanlaisii ne. Mä oon
ainoo jolla on jotain ideaa täs. Tää on niinku zoukki. Niin äiti, et jos tajuut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







