Paavin lettu

Olipa kerran kolme kolmasluokkalaista poikaa, joiden kevät lukukauden käsityötehtävä oli virkata pipo. Pipon virkkaamiseen käytettiin koulussa 32 tuntia. Kolmesta pojasta kaksi sai piponsa ajoissa valmiiksi. Kriteerinä opettajalla oli se, että pipo täytyy mahtua omaan päähän. Pojista kolmas toi kotiin pienen sykerön. Kuin kissalle tarkoitetun pipon. Kysellessäni kuinkas tässä nyt näin kävi päädyimme seuraavanlaiseen keskusteluun.

-Mitä, mitä, mikä tää nyt on? Täähän on ihan kesken.

-Eihä oo.

-Anteeks?

-Niin että ei ole.

-Onks tää valmis?

-Joo.

-Ahaa.

-Sä oot ihan samanlainen ku ope.

-Kuinka niin?

-Ei sekään tajunnu. Mä sanoin sille, että mä teen pipon mun pikkuveljelle.

-Toi ei ikinä mahtuis edes vastasyntyneen päähän.

-Nii no sitte se sano että ei käy ni mä muutin sillee, että mä teen sil tyylil ku paavil on.

-Häh?

-Paavil. Sellainen pieni hippa tuol takaraivos. Niinku lettu.

-Niin?

-Niin ni emmä sitte suostunu tekee enempää ku tää on mun tulkinta ja valmis.

-Mä en kestä.

-Nii ja sitte ope alko selittää, että mulle tulee pitkä miinus nytten tästä ku tää on kesken ni mä sanoin et enköhän mä ite tiiä et mitä mä lähin täs hakee.

-Kuinka monta kertaa mä oon sanonut sulle, että jos sulle annetaan jotain tehtäväksi koulussa niin sä teet sen ihan kyselemättä.

-Siis oikeesti kaikil muilla oli ihan samanlaisii ne. Mä oon ainoo jolla on jotain ideaa täs. Tää on niinku zoukki. Niin äiti, et jos tajuut.