Kirjoitan sinulle, vaikka olitkin kissa. Et osaa lukea, enkä voi edes lausua tätä sinulle ääneen enää, koska jätimme tänään jäähyväiset, mutta kirjoitan nyt, koska en halua unohtaa. Enkä haluaisi itkeä enempää. Yritän kääntää aivoja uuteen asentoon ja iloita siitä, että meidän perheeseen kuului kahdeksan vuoden ja kahdeksan kuukauden ajan tommonen tyyppi. Maailman paras kissa. Ihmetyttää miten joku voi olla iltapäivällä täysin kunnossa ja sitten olla yhtäkkiä poissa. Se on vaikea saada päähän. Jotta kirjeeni sinulle ei menisi pelkäksi patetiaksi, ajattelin kerrata tässä vaikuttavaa elämääsi.
Muutit meille kevät-talvella 2006. Olin Pötin kanssa käynyt sinua katsomassa Pakilassa jo helmikuun alkupäivinä. Olimme ensimmäiset poikuetta tapaamaan päässeet ostajaehdokkaat ja Pötti valitsi sinut viisipentuisesta poikueesta saman tien. Olit pöllö. Utelias ja energinen. Ensivierailumme aikana leikit tyhjällä kermapurkilla ja pääsi jumittui sen suuaukkoon. Sen jälkeen törmäilit holtittomasti purkki päässä tuolinjalkoihin ja sohvaan, kunnes tötsä putosi pois. Sinulla oli jo ihan pienenä pentuna erikoinen tapa nuuhkia, siis haistella vähän niin kuin koirat. Sillä tavalla hyvin näkyvästi. Pötti odotti sinua malttamattomasti kotiin. Samaa ei voi sanoa sinua reilun vuoden vanhemmasta lajitoveristasi Börjestä, joka oli saapumisestasi harvinaisen epäinnostunut. Nimeesi liittyy sellainen tarina, että olin päättänyt, että nimeksesi tulee Taneli. Pötti sanoi pikkupoikana nimesi kuitenkin niin moneen kertaan väärin, että virheellinen versio vakiintui ja nimeksesi jäi Kaneli. Aikaa myöten teistä tuli Börjenkin kanssa hyvät kaverit. Erityisen hauskaa yhteistyönne oli silloin, kun mopsimme Tellu vielä eli. Jallititte koiraparkaa vuoron perään ja aina viime hetkellä hyppäsitte piirongin päälle hauvan ulottumattomiin. Alla oleva kuva ei ehkä ole maaiman paras sen enempää laadultaan kuin rajaukseltaan, mutta se on kuitenkin Pötin ensimmäinen itse ottama kännykkäkuva. Hän sai puhelimen aloitettuaan esikoulun ja ottin ensimmäisenä kaverikuvan teistä kahdesta. Tässä nyt ei näy kuin Pötin toinen silmä ja sinustakin pieni osa, mutta fiilis välittyy. Tämä oli pitkään Pötin taustakuvana puhelimessa.
Päivät nukuit Pötin huoneessa. Paitsi talvisin, kun nukuit pesuhuoneessa, koska siellä on lattialämmitys. Tulit koiramaisesti vastaan aina kun ovi kävi ja kehräsit heti, kun joku viitsi nostaa syliin. Pötti oli pienenä poikana retuuttanut sinua pitkin taloa niin, että totuit aikamoiseen käsittelyyn. Et hetkahtanut mistään. Vauvojakin nuuhkit uteliaasti ja osasit leikkiä tönttöjen kanssa viimeisiin päiviisi saakka ilman kynsiä. Niitä käytit vain pahoinpidellessäsi meidän sohvankulmaa.
Yllä oleva kuva on vuodelta 2010. Poseeraat siinä ekaluokkaisen Pötin sekä lemmikkiystäviesi Tellun ja Börjen kanssa. Börkku on teistä kaikista vanhin ja nyt siis viimeisenä jäljellä. Ihana porukka ja mikä mainio kuva! Alla on viimeinen otos sinusta. Otin sen maanantaina, kun tajusin, että olit oppinut kiipeämään tuuletusikkunan kautta terassille ja takaisin. Nauratti hirveästi, kun olin vannottanut pojille, ettei sinua saa enää päästää ulos ja hain sinut pihalta tämän tästäkin. Pojat saivat kuulla kunniansa, kunnes tajusin, että sinähän karkailet itse.
Viimeiseksi jäänyt kesäsi oli lämmin. Olit ulkona enemmän kuin koskaan elämässäsi. Liikuit tottuneesti pihapiirissä ja vähän naapureidenkin pihoilla. Hellepäivinä hait suojaa peräkärryn alta. Haluan ajatella, että tämä kulunut kesä oli elämäsi parasta aikaa. Paistattelit päivää kalliolla, tykkäsit katsella lintuja. Jahtasit sitruunaperhosia. Iltaisin käperryit kuitenkin aina kerälle Pötin syliin. Alakuvassa olet Pötin kanssa Rauhalan terassilla elokuussa. Pötti oli juuri tullut futismatsista ja nappasi sinut syliinsä. Sinulla oli tapana painaa silmät tiukasti kiinni, kun aloit kehrätä.
Aloitin tämän toteamalla, että tuntuu hullulta kirjoittaa kissalle. Mutta me rakastimme sinua niin hirveän paljon. Kotoa puuttuu kovin iso palanen nyt kun olet poissa. Pienen Pötin sydän on särkynyt. Ja meidän muidenkin. Huomenna hautaamme sinut Rauhalan takapihalle. Kiitos, kun valitsit meidät. Me ei unohdeta sua koskaan.
