tiistai 12. elokuuta 2014

Arki





Ensimmäinen arkiviikko on lähtenyt käyntiin. Yhtäkkiä keittiön seinällä oleva perhekalenteri täyttyi taas kymmenistä harrastus-, matsi- ja koeviikkomerkinnöistä. Sunnuntaina surin koulun alkamista. Kesä on ollut niin huolentonta löllöilyä pullollaan, mutta kai tähän rytmiin taas pääsee kiinni, kun sääkin kääntyy helteistä viileämmäksi. Eilen illalla oltiin tönttöjen kanssa katsomassa isoveljien futismatsia. Kannustajat olivat innoissaan. Ainakin sen kolme minuuttia, kun pillimehujen juominen kesti. Himpulla oli tylsää, mutta vauva jaksoi kannustaa kirkkaalla äänellään: Onni, tee maali! Juokse, Pötti! Kuvien taustalla näkyvä aavikko on muuten meidän kotikylän "nurmikenttä". Alkaa jonkin verran näkymään kunnan säästötoimet kenttähuollossa.





5 kommenttia:

  1. Siinä jää tekonurtsit äkkiä kakkoseks ku on tommosta luomukenttää tarjolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tosiaan, taidammekin haudata koko tekonurmihankkeen, ihan turhahan sen on kun huippuolosuhteet ihan luonnostaan :)

      Poista
  2. Onko pojilla paljon kilpailua keskenään kun on niin samat harrastukset ja iät? Meillä uusperhe ja samanikäiset tytöt ja välillä paljonkin kähinää ja myös saa selitellä miksi toisen etävanhempi toimii eritavalla kuin toisen jne.

    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sari!

      Oikeastaan aika vähän. Hei ovat kaikki tosi omanlaisiaan persoonia, joilla on erilaisia vahvuuksia, joten varsinaista riitaa tai vertailua on aika vähän. Vaikka he kaikki harrastavat jalkapalloa ja kolme vielä samassa joukkueessa. Mutta sielläkin he pelaavat ihan eri paikoilla ja ovat siis jokainen omassa roolissaan kentällä. Se, että perheessä on lapsi mun edellisestä liitosta ja sitten kolme poikaa mieheni edellisestä liitosta ja nämä yhteishuoltajuudet toimivat hyvin eri tavoin on usein lasten harmituksen aihe. Tämmönen korostuu kasvavien poikien kanssa siten, että toisaalla joustetaan esimerkiksi tapaamisten kanssa lasten omien toiveiden mukaisesti ja toisaalla taas ei. Ne tilanteet harmittavat, koska koen, että lapset ovat siten eri arvoisessa asemassa ja minusta monilla ihan pienilläkin joustoilla tai viikonloppujen vaihdoilla voi olla iso merkitys lapselle. Tsemppiä uusioperhe elämään, olen ymmärtänyt tuttavaperheiden tyttöjä seurattuani, että meidän pojat on lopun perästä aika rentoja verrattuna saman ikäisiin tyttöihin, joilla on draama käynnissä melkein koko ajan. Nuoruus on vaikeaa, kuten laulussakin sanotaan.

      Poista
  3. Kiitos kun vastasit. Naiset taitaa olla naisia alusta asti😉

    Sari

    VastaaPoista