Pienet puput, sukkahousupäät

Yhden aikaan iltapäivällä puput ovat pesässään. Pesä on lämpöinen ja pehmeä. Puput ovat lähekkäin, koska he pelkäävät jouluPUNKKIA. Kuuluiko jostain kilikilkili? Äkkiä piiloon. Puput ovat niin uppoutuneita leikkiinsä, että samaan aikaan minulta onnistuu ruoanlaitto ja jopa lahjojen paketoiminen. Pienet puput, parhaat kaverit. Ihanat pojat, huvittavat sukkahousupäät, miniatyyri veljekset. Onnelinen äiti.

Edes se ei haittaa, että asensin iPhoneen uutta ohjelmistoa ja nyt se ei mene päälle ollenkaan. Ehtiihän sen. Elämä olisi yksinkertaisempaa ilman tekniikkaa. Kaipaan lankapuhelinta.

Nimpparisankari

Aamulla juhlittiin mieheni nimipäivää. Hänellä oli entisen kotinsa keittiössä Philipsin kasettimankka, josta kuunteli aamuisin radiota Hesaria lukiessaan. Kun kahvikupit siirrettiin yhteiseen keittiöön ilmoitin ykskantaan, ettei mankkahirvitys muuta mukana. Siitä saakka mies on lukenut lehden ilman radiota, jo kolmen vuoden ajan! Mutta nyt löysin Clas Ohlsonilta (mistä muualtakaan?) täydellisen pienen aamuradion. Että pieniä iloja. 

No oikeasti lahja oli kyllä lapsilta. Minun lahjani oli käytännön läheisempi etsin nimittäin hänen silmälasinsa, ennen kuin menimme laulamaan ja viemään aamiaista sänkyyn. Pojat osaavat hyvin imitoida joka ikinen aamu silmälasejaan etsivää isäänsä. "Justhan ne oli tässä".

Käsitöitä

Tänä iltana Rauhalan Marttakerhossa tehtiin reggaerannekkeita. Pötti pieni käsityöukkeli innostui tekemään itselleen hienon korun. Tuli nostalginen olo. Olen näperrellyt näitä pinkeistä langoista joskus kouluaikana.

Risteily-simulaatio

Olen aivan masentunut, kun en pääse opiskelukavereideni kanssa Tukholmaan ensi viikolla. Jouluinen Stokis huutaa nimeäni oikein urakalla, mutta ei voi mitään. Ihana ystäväni järjesti minulle tänään lohdutuspalkinnoksi Risteily-simulaation, jossa syötiin sushia, juotiin skumppaa ja puhuttiin miehistä, kuten tyttöjen reissuilla hytissä on tapana. Olipa ihana iltapäivä. Kiitos.

Rikki

Aina kun Rauhalassa hajoaa jotakin, tiedän jo valmiiksi, että jatkoa seuraa. Yleensä kamat rikkoontuu kolmen sarjoissa. Viimeksi hajosi jääkaappi, auto ja vedenkeitin. Viime viikolla hajosi pyykinpesukone ja eilen laukku, kolmatta odotellessa.

Tänään saimme uuden pyykkärin (äidiltä joululahjaksi, kiitos!), mutta kulunut viisi päivää ilman pesukonetta on ollut kyllä uskomatonta sössöä. Pyykkiä on kannettu isovanhemmille ja pesty käsin. Kahdeksan hengen perheessä 9 kilon kone pyörii joka päivä kaksi kertaa vähintään. Kodinhoitohuone on viiden päivän jälkeen kuin vitsi. Ihan kuin joku olisi tyhjentänyt Uffin keräyslaatikollisen vaatetta sinne. Eipä tarvitse miettiä mitä teen loppuviikon.

Vintage-Vuittonista hajosi vedin. Buu. Laukku on vuodelta 1986, joten voi sanoa, että se on kestänyt hyvin. Soitin korjausmahdollisuuksista liikkeeseen ja päätin jättää kassin korjaamatta. He vaihtavat kyllä nahkaisen vetimen uuteen, mutta se olisi mielestäni naurettavan näköinen. Uusi vedin on vaaleaa nahkaa, joka patinoituu ehkä kymmenien vuosien käytössä yhtä tummaksi, kuin laukun muut nahkaosat. Kun laukkua voi kuitenkin käyttää ilman läpyskääkin, niin olkoon.

Tässä näkee miltä uusi nahkaosa näyttää vanhassa laukussa. Kuva Filmoyster

Kotikiusaamisen uhri

Rauhalassa on nyt tilanne päällä. Himppu on jostain, kukaan ei tiedä mistä, keksinyt alkaa kutsua vauvaa Simpukaksi. Simpukkaaa tuu tänne! Kato äiti pikkunen Simpukka. Tätä on siis kestänyt jo kaksi päivää. Ja vauva on tästä... täysin raivoissaan. Ihmettelin jo vuosi siten, että puolivuotias ja reilun vuoden ikäinen osaavat siis tapella keskenään. Se oli jotenkin uutta, kun olin esikoiseni kanssa niin pitkään ihan kaksistaan. Mutta siis juu.

Ja tilanne on nyt sellainen, että vauva istuu vaatehuoneessa, koska Himppu sanoo koko ajan Simpukka, vaikka hänen nimensä on vauva. Että semmosta. Pötin kommentti tiivisti olennaisen: "Must tuntuu, et ku aina puhutaan koulukiusaamisest ni enemmän vois käsitellä myös kotikiusaamist, koska vauva on täl hetkel nimenomaan kotikiusaamisen uhri. Kuka hei haluu et nimi on Simpukka?"

En tiedä kumpaa säälisin enemmän vauvaa, joka on nimestä loukkaantunut vai Himppua joka on juuri keksinyt ensimmäisen lempinimen pikkuveljelleen, eikä se kelpaa?

Simpukka.

Hiiri ja hänen ystävänsä Kissa-hiiri

Joulukalenterista tuli pari päivää sitten kaksi hiirtä ja niitä on rakastettu siitä lähtien. Ensin niiden nimet oli luonnollisesti Hiiri ja Hiiri, mutta kun isoveljet kiusasivat Himppua, ettei molemmilla voi olla samat nimet hän ilmoitti, että hänen hiirensä on hiiri nimeltä Kissa eli Kissa-hiiri. Ei auttanut veljien ihmettelyt ja uudet nimiehdotukset, siitä asti siimahäntä on ollut vain Kissa-hiiri. Hiiret ovat mukana sängyssä, kaupassa, autossa. Purren hiirtä etsitiin Isossa omenassa jo kertaalleen, onneksi löytyi! Eilisen suurin murhe oli se, kun en antanut ottaa hiiriä saunaan. No, vauva salakuljetti omansa ja heiti sen vannaan. Sen jälkeen murhe olikin se, ettei sitä saanut yöksi viereen, kun se oli litimärkä. Suuret on murheet vauvan elämässä. Lähes kaikki on elämän ja kuoleman kysymyksiä. Illalla sängystä kuului pitkään sydäntä raastava nyyhkytys: "Äiti tuo hiirin tänne. Hiiri tänne. Äiiitiii hiirin tänne." Lopulta Himppu heltyi ja antoi omansa vauvan viereen. Ikuinen diplomaatti.