Meidän Purre on mestarikiipeilijä. Lapsistani ainoa joka punkesi jo puolivuotiaana syöttötuolista omin voimin seisomaan vaikka olin kiinnittänyt valjaat. Kahlekuningas ja oman elämänsä Gustafsson. Piharempan yhteydessä, kun teimme tilaa lasten leikkimökille, kaivoimme esiin takapihamme kallion, joka oli puoliksi maan peittämä. Ehkä Purren elämän paras tapahtuma. Aamupäivämme koostuvat lähinnä kalliokiipeilystä. Isoveljensä tyytyy nousemaan kerran ja jää sitten laelle nököttämään. Vahinko, ettei Purre osaa vielä itse tulla alas. Onnekseen kykenee kuitenkin vaatimaan sylikyytiä. Kallio on minun mielestäni meidän pihan kaunein elementti. Se näyttää ihanalta, oli mikä vuodenaika tahansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti