Unettomuus

Kirjoitin vuoden verran öisin. Aina silloin, kun olin saanut kaikki lapset nukkumaan, astiat koneeseen ja pyykkikoneen pyörimään. Yö oli parasta aikaa keskittymiseen, kun koko Rauhala oli ihan hiljainen. Teksti soljui, ajatus juoksi. Vaikka yövalvominen mahdollisti kirjojen valmistumisen oli siinä sellainen kääntöpuoli, että olen koko syksyn opetellut uudelleen nukkumaan. Neljään valvominen ei todellakaan tunnu missään. Saan todella päättää, että menen sänkyyn ennen puoltayötä.

Olen kärsinyt unettomuudesta kymmenen vuotta sitten. Silloin kokeilin nukahtamislääkkeitä, joista en pitänyt yhtään. Olo oli aamuisin tokkurainen, vaikka niiden piti auttaa vain nukahtamiseen. Kokeilin myös melatoniinia, mikä toimikin yllättävän hyvin. Olen murehtijoiden sukua, äidilleni on tyypillistä maata öisin valveilla stressaamassa asioita, jotka yön pimeinä tunteina tuntuvat jäävuoren korkuisilta. Päivän valjettua yleensä suurimmat laineet tasoittuvat. Olen harkinnut melatoniinin käyttämistä nyt uudelleen, mutta toistaiseksi olen vain yrittänyt kääntää kelloani takaisin normaaliin asentoon. Töntöt heräävät aamuisin kymmeneltä, olisi mahtavaa, jos voisi nukahtaa keskiyöllä, herätä koululaisten kanssa kahdeksalta ja sitten ottaa parin tunnin päästä uniset töntöt keittöön puurolle. Tämä on tavoite. Nykyisellään uni jää 4-5 tuntiin. Silläkin jaksaa näemmä, koska en tunne itseäni mitenkään erityisen väsyneeksi. Tässä ylemmässä kuvassa on muuten Mauno Koivisto eli Manu, uusin perheenjäsenemme, joka on kyllä niin ihana, että hyvä ihminen sentään. Otin kuvan viime yönä kahden aikaan, kun meillä oli seurusteluhetki. Manu kehrää kovempaa, kuin yksikään kattini koskaan. Aivan fantastinen tapaus. 

Pikkujoulu on tuonut maltillisesti joulukoristeita Rauhalaan. Pienen kuusen tapaisen, joka on kyllä aika risu ja mustan olkipukin. Kaivelen loputkin koristeet varastosta kyllä ihan pian. Mitä sanoinkaan siitä, että öisin on aikaa stressata. Voi myös tehdä tikusta asiaa ja paisutella juttuja kohtuuttomiin mittasuhteisiin. Tähän kategoriaan menee perhettämme jo päiviä piinannut hyasinttikatastrofi. Luin nimittäin netistä, että hyasintti ja joulutähti ovat kissoille myrkyllisiä. Joulutähti minulla on ollut aina, siis joka ikinen joulu valkoinen joulutähti, eivätkä kissamme koskaan innostuneet siitä, mutta nyt kun on näitä pentuja, niin sain ihan järjettömän stressin tästä hyasintista. Se on nyt sitten edennyt siihen pisteeseen, että laitan hyasintin aina piiloon, kun en ole kotona tai nukun. Siis ihan kaappiin. Että ne eivät pääse siihen käsiksi, mutta juuri tämän tyyppiseen toimintaan voi ihminen öisin käyttää aikaansa, että kyttää kukkaa ja kissoja. Kaikkea kanssa. Vastapainoksi katsoin tänään Tsernobyl-dokumentin. Huomenna aion vaan odottaa joulua tönttöjen kanssa ja leipoa. Taikinaterapia. Se toimii aina.