Simpukat

Ihmeellistä. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni ihastunut simpukoihin. Äidillä oli aikanaan lapsuudenkotini kylppärissä kippo, jossa oli perhelomilla ulkomailta kerättyjä kiviä ja simpukoita. Se oli ihanan näköinen kylpyammeen reunalla. Haaveilen jostain simpukkajutusta Rauhalaan, mutta olen jotenkin ristiriitaisissa fiiliksissä. Kuuluvatko simpukat koristeinakin vain merelliseen ympäristöön? Meiltä on tuonne Hvitträskillekin sen verran matkaa, että asutaan ihan tukevasti kuivalla maalla. Ehkä sijoitan simpukkahässäkkäni veskiin tai kylppäriin, kuten äiti. Tai sitten unohdan tämän rajoittuneen ajattelun, ja pasautan kunnon systeemit ruokapöydän koristeeksi. Minulla olisi simpukoille kyllä kiva astia, itse tuotteet vain puuttuu. Voi, kuinka niistä tuleekin kesäinen fiilis. Haluaisin tuollaisia valkoisia miljoona kappaletta, niin ja auringon kaupan päälle.

Kaikk kuvat Pinterestistä

Muistitaulu

Olen tänä syksynä tehnyt mielettömiä löytöjä mitä sisustamiseen tulee. Yleensä en löydä mitään, tai kun löydän se on joko mielettömän kallista tai muuten vaikeasti hankittavissa. Kirjoitin aikaisemmin, että makuuhuoneessamme on seinäpätkä, jossa on riemunkirjavia proppuja pienellä alueella miljoona. Nyt olen löytänyt juuri sen oikean jutun millä saan ne piiloon. Gauharin muistitaulu on juuri niin nätti, kuin olin kuvitellut. Harmaassa pellavakankaassa on täydellinen sävy, valkoiset nauhat ja hopeiset niitit viimeistelevät ajattoman kokonaisuuden. Voi kun malttaisin pitää taulun suht tyhjänä. Voin oikein kuvitella, kuinka alan hamstraamaan siihen vaikka mitä lippuja ja lappuja, buu jo valmiiksi. Mutta toisaalta, sittenhän se on tarkoituksensa mukaisessa käytössä. Laitan enemmän kuvia kun saan ripustettua seinälle. Gauharin muistitauluja on kahta kokoa, mutta he tekevät myös tilauksesta mittojen mukaan. Kangas- ja nauhavärejä on useita ja niittivaihtoehtojakin pari. Käykää tutustumassa! 

Kranssi

Meillä oli pieni kranssigate. Haaveilin jo viime vuonna kranssista, joka olisi sellainen, että sitä voisi tuunailla vuodenaikojen ja pyhien mukaan. Havuja talvella, tonttuja jouluna, lehtiä syksyllä, tipuja pääsiäisenä, kukkia juhannuksena ja niin edelleen. Intoilin tästä miehelle, joka ei mielestäni kiinnostunut asiasta yhtään. Tai ainakaan riittävän näkyvästi. Loukkaannuin. Tietysti. No, eilen matkalla futismatsiin hän viimein karautti Cobellon pihaan ja kävimme yhdessä valitsemassa sopivan "ovikranssin" Rauhalaan. Täytyy sanoa, että aika miehekkään kokoinen tuli. Miehen kommentti; ei mitään piiperrystä semmonen näyttävä, todella kulminoituu tässä. Itselleni mieluisin olisi ollut puolet pienempi, mutta hienohan se on. Varsinkin illalla, kun ulkovalo valaisee sen. Huomatkaa linssiluteet ikkunassa. Portaat valtataan harmaaksi ensi keväänä. En malttaisi odottaa. Kaiteetkin puuttuu vielä.

Lauantai-illan huumaa

Illalla käytiin katsomassa pihavalovaihtoehtoja. Löytyi täydelliset ja kalliit sekä kestettävissä olevat ja halvat. Ei otettu mitään vielä, jäätiin fundeeraamaan. Kotona alkoi lauantai-illan huuma. Pojat leikkivät laivaa. Himppu vaikeroi perätuhdolta välillä, että: Apua hätätilanne! Ja Purre huusi auuuuuttamaaaa!!!! Ei tarvitse televisiota näiden kavereiden kanssa, meillä tenavateatteri esittää livenä joka ilta.

Opetustaulut

Meillä on tänä syksynä neljä ruotsinopiskelun aloittanutta koululaista. Kaksi heistä olisi toivonut pääsevänsä opiskelemaan Ranskaa, mutta kieliryhmiä tulikin sitten vain yksi. Tilasin toukokuussa Lunda Gårdista ihanat julisteet. Sain ne seinälle tänään. Hommat tuppaa venymään. Lopullinen paikka ei ole tuo, mutta oikea paikka on remontissa. Laitoin tuohon odottamaan, etteivät hajoa. Tehtiin poikien kanssa semmonen sopimus, että se joka heistä ensimmäisenä osaa kääntää jomman kumman taulun tekstin suomeksi saa jäätelöannoksen. 

Guido

    

Kaikki ei minunkaan maailmassani ole aina ollut mustaa, valkoista tai harmaata. Vuonna 2001 ostin ensimmäiseen omaan kotiini Guido Venturinin suunnitteleman Alessin Inka Pressin. Kuolasin sitä kuukausia, kunnes kotiutin sen Stockan Hulluilta päiviltä. Avaruusukkeli, jota meillä kutsutaan Guidoksi, on käytössä edelleen lähes päivittäin. En ole kahvinjuoja, joten haudutan Guidolla teetä. Vähän tietysti huvittaa, se todellakaan sovi meillä enää mihinkään. Olen pariin otteeseen harkinnut sen eläköittämistä ja enemmän nykytyyliini sopivaa pressoa, mutta en ole vielä löytänyt mitään niin mieletöntä, että se syrjättäisi Guidon. Se saa mut hymyilemään, sitä paitsi on suoranainen ihme, ettei se ole muuttojen tai lapsiperheen kaoottisen keittiökäyttäytymisen vuoksi hajonnut. Guido on selvästi selviytyjäluonne. Jo 12-vuotias. Harva asia elämässäni saati kodissani on ollut yhtä pysyvä.