Pyykkiä

Äitiys on muuttanut sitä minkälaisista asioista haaveilen. Jos joku olisi sanonut minulle 10 vuotta sitten, että jonain päivänä käytän  yöllisiä tunteja täydellisen pyykinkuivatustelineen etsimiseen olisin kuollut nauruun.

Rauhalan piha ei pärjäisi missään puutarhakilpailussa, mutta se on toimiva ja tarpeeksi tilava monenlaiselle harrastamiselle ja perheen kanssa oleskelulle. Olen pyrkinyt hienojen istutusten sijaan yksinkertaiseen ja helppohoitoiseen olemiseen, koska mistään japanilaisesta puutarhasta ei nyt vaan tulisi mitään. Pihamme on täysin kesken. Terassit, pengerrykset ja varsinkin etupihan sisäänkäynti. Kun meille tulee luulee osuneensa sorakuopalle. Malttamattomalle ihmiselle keskeneräisyyksien sietäminen on ollut tuskaa, mutta keksin itseäni piristävän keinon kestää tätä. Ne pienet projektit. Sellaiset mitkä saa tehtyä viikonlopussa. 

Vihaan pyykinkuivatustelinettämme, joka on sellainen häkkyrämallinen vihreä kammotus. Olen sen kanssa päivittäin läheisissä tekemisissä aikaisesta keväästä myöhään syksyyn, koska meillä ei ole kuivausrumpua. Mikään ei voita ulkona kuivatun pyykin tuoksua.  Olen päättänyt nikkaroida katseet kestävän telineen. Paikkakin on valmiina. Mallivaihtoehtoja on miljoona, mutta materiaaliksi haluan puuta, vaikka vanhoja rautaisia pyykinkuivatustelineitä saakin käytettynä edullisesti, kun muun muassa taloyhtiöt haluavat niistä eroon. Tässä on ihania malleja. Siitä se ajatus sitten lähti.

Kuvat Under vårt tak ja Strömsö