Purrella on piposyndrooma. Se on alkanut alle puolivuotiaana. Siis heti, kun hän osasi vetää myssyn päähänsä. Monta kuukautta hän kulki isoveljensä virttynyt mustikkapipo päässä talvella ja kiljui, kun pakotin laittamaan ulos oikean päähineen. Hän myös halusi nukkua pipo päässään ja hiippailin usein iltaisin nykimään sitä pois, kun ukko oli nukahtanut. Nyt Purrella on uusi rakkaus Himpun talvihattu, jossa on oikein vuori ja kaikki. Piilotan sen päivisin, koska on muutenkin niin kuuma. Mistä lienee peräisin pienen pojan rakkaus päähineisiin?
Äitini toi lasten synttäreille pienen punaisen pallin. Ilahduin, kun en tiennyt, että se on olemassa vielä. Se on minun vanha. Uskoisin, että se on kummisetäni tekemä tai sitten vaan jostain. Se on hirveän epäkäytännöllinen. Niin pieni, että mitoitus on kuin vastasyntyneelle ja kiikkerä, mutta niin söpö. Annoin karkulaiselle periksi ja nyt se on saanut hengailla terassilla. Kiikutan sen aina sisälle, jos nurmikko houkuttaa. Se nauttii pienten ukkojen seurasta, kissavanhus. Ja auringonpaisteesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti