Pyhäpäivä lauantaina tuntui ihanalta, kuin lupa löllöillä sunnuntain tapaan, vaikka virallinen lepopäivä on vasta huomenna. Kävin lasten kanssa elokuvissa katsomassa Disneyn Lentsikat. Se oli Himpun ensimmäinen leffateatterissa nähty elokuva, jos vauvakinoa ei lasketa. Hän oli superinnostunut ja tönötti omassa penkissään koko puolitoistatuntisen. Leffan jälkeen syötiin sushia. Illalla leivoin suklaakakun huomisia vieraita varten. Kolme poikaa ahtautui siskonpetiin unille. Nyt on keskiyö ja maalaan pienten vaatehuoneen ovea, tai siis odotan ensimmäisen kerroksen kuivumista, jotta saisin sudittua sen vielä kertaalleen. Glögi höyryää kupissa.
Poisnukkuneet isoäidit ovat olleet mielessä päivän mittaan, eivät enää suruna, vaan lähinnä hauskoina muistoina, joita olen Hiitisten mummusta ja Jämsän mummosta omille lapsilleni kertonut. Aikanaan kun Pötti syntyi surin kovasti sitä, ettei äidinäitini ehtinyt nähdä pientä poikaani. Ajatella, että siitäkin hetkestä on jo vuosikymmen aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti